Länsi ja islam - sananvapaus puntarissa

Alla olevan kirjoituksen kirjoitin Pääsiäisen 2007 jälkeisinä päivinä, joten erilaiset ajankohdalliset, "tilannesidonnaiset" viittaukset liittyvät tosiaan kyseiseen aikaan. Lisäksi tein kappalejaon hiukan selkeämmäksi sekä poistin yhden ylimääräiseltä nyt tuntuneen ja usein turhaksi täytesanaksi lipsahtavan sanan 'sitten' :)


* * * * * *


Ovatko länsimaissa laajalti tunnustetut ihmisoikeudet vesittymässä islamilaisen kulttuurin invaasion länsimaihin voimistumisen myötä? Onko Yhdistyneet Kansakunnat muuttumassa islamilaisten arvojen puoltajaksi islamistivaltioiden saadessa yhä enemmän jalansijaa sen päättävissä elimissä? Ymmärrämmekö kehityksen seuraukset riittävän ajoissa, riittävän laajalti, jotta voisimme siihen asianmukaisesti reagoida? Onko selkärankamme tuntea ylpeyttä länsimaissa hyväksytyistä ihmisarvoista murenemassa muiden kulttuurien arvojärjestelmien edessä?



Länsimaissa on totuttu pitämään sananvapautta nykyisten ihmisoikeuskäsitysten yhtenä fundamentaalisimmista arvoista. Onko kuitenkin väistämätöntä tinkiä sananvapaudesta nyt, kun joudumme yhä tiukemmin kasvokkain vieraiden kulttuurien kanssa?

YK:n ihmisoikeuskysymyksiin erikoistunut 47-paikkainen elin, ihmisoikeusneuvosto (UNHRC), jossa Suomikin on tällä hetkellä edustettuna, sai 30.3.2007 äänestyksen jälkeen puristettua kokoontumisen yhtenä tuloksena läpi kaavailunsa uskontojen kritisoimisen rajoittamiselle. Aiepäätöksen otsikossa puhutaan vielä yleisesti "taistelemisesta uskontojen mustamaalaamista vastaan", mutta jo neuvoston sivuilta löytyvän tiedotteen alusta selviää, mikä aiepäätöksen keskeisenä asiakysymyksenä on.

Tiedotteessaan neuvosto nimittäin ilmaisee syvän huolensa yrityksistä liittää islam terrorismiin, väkivaltaan ja ihmisoikeusrikkomuksiin. Neuvoston mukaan muslimivähemmistöjen etninen ja uskonnollinen profilointi on lisääntynyt huolestuttavasti syyskuun 11. päivän iskujen vuonna 2001 jälkeen.

Eritoten Yhdysvallat saa neuvostolta ohjeistuksia "kaikin mahdollisin keinoin edistää suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta kaikkia uskontoja sekä niiden arvojärjestelmiä kohtaan". Maan kaikkia viranomaisia lainsäädännön alalta aina sotilashallinnon työntekijöihin saakka kehotetaan työssään kunnioittamaan eri uskontoja ja uskomuksia.

Edellisessä tuleekin ilmi neuvoston aiepäätöksen kompastuskivi liiallisen keskittymisen islamiin lisäksi. Kuten Kanadan edustaja asian ilmaisi, ongelmallista on päätöksen sanamuoto, joka antaa uskonnolle eli uskonnolliselle oppirakennelmalle ja arvojärjestelmälle itsessään suojellun aseman. Hän oli huolissaan siitä, ettei yksilöiden ilmaisunvapautta ollenkaan sisällytetty aiepäätöksen tekstiin. Muidenkin esitystä vastustaneiden maiden olennainen viesti oli ensisijaisesti pitää pääpaino yksilöiden vapaudessa harjoittaa uskonnon- ja uskomisenvapauttaan - ei yksittäisen uskonnon suojelemisessa. YK:n ihmisoikeusneuvosto kun erikseen on keskittynyt yksilöiden ihmisoikeuksien toteutumisen valvomiseen.

Tässä vaiheessa lienee hyvä mainita 24 lauselman puolesta äänestäneen maan joukossa olleen Aasian ja Afrikan muslimienemmistöisten valtioiden lisäksi muun muassa Venäjä. Esitystä vastaan äänestivät (14) neuvostossa tällä hetkellä istuvien Euroopan maiden lisäksi muun muassa juuri Kanada sekä mielenkiintoisena poikkeuksena Väli-Amerikan maa Guatemala. Enemmistöpäätöksillä erilaiset lauselmatkin YK:ssa päätetään, ja jokainen voi itse päätellä, mitä linjauksia edustavat maat eivät enää enemmistössä järjestössä ole.



Sananvapauden fundamentaalisesta luonteesta jo mainiten on hyvä lyhyesti pohtia, mistä siinä on kyse. Ihmisoikeuksien kehitys viime vuosituhannen puolivälin tietämiltä tähän päivään saakka on pitänyt sisällään ymmärryksen lisääntymisen sen suhteen, kuinka olennaisen tärkeää ihmisyksilölle on ilmaista itseään ajatuksineen, tunteineen, kaikkineen.

Siellä missä yksilöiden mahdollisuutta ilmaista kommunikaation eri metodein itseään on eri tahojen toimesta rajoitettu, on aina koettu tunteita vääryydellä kohdelluksi tulemisesta. Siellä missä rajoituksia sananvapaudelle on onnistuttu kollektiivisesti asettamaan, on aina onnistuttu myös peittelemään yhteisön toimintaan liittyviä ongelmallisuuksia, mukaan lukien surullisen kuuluisat esimerkit maailmanhistorian törkeimmistä ihmisoikeusrikkomuksista kansanmurhineen ja muineen.

Sananvapaudella on siis merkittävä rooli erilaisten ongelmallisuuksien, jotka ihminen subjektiivisesti vääryydeksi kokee estämisessä. Ei tarvitse mennä omasta maastammekaan pois löytääksemme asiaan liittyviä, ikäviä yksittäisesimerkkejä, jollaiseksi kelvannee ja lukijan oman mielenkiinnon saada lisätietoa varaan jätettäköön erään uskonnollisen ryhmittymän keskuudessa aikanaan suoritetut hoitokokoukset.

Kaikkien tapausten yhteisenä nimittäjänä on kuitenkin ollut se, että tapaukset ovat "ylhäältä käsin" painettu villaisella ja sieltä on vähätelty niitä ellei jopa kokonaan kiistetty sellaisten tapahtuminen. Psykiatrit ja terapeutit työssään painottavat yksinkertaisesti ihmiselle annettavaa mahdollisuutta kertoa kokemuksistaan, ilmaista itseään. Se on ollut monelle, joskin liian harvalle, keino selviytyä menneisyyden kokemuksista. Sananvapaudella voidaankin perustellusti todeta olevan ihmisen itsensä ilmaisemisen kautta hyvinkin perustavaa laatua oleva luonne ja merkitys ihmiselle.

Täydellinen sananvapaus tarkoittaisi tuomioiden herjaamisesta, kunnianloukkauksista, kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja muista poistumista. Kaikki puheet, mitä ihminen suustaan ylipäätänsä voi ulos suoltaa olisivat sallittuja.

Olemassa olevat rajoitukset muun muassa edellisiin kuitenkin koetaan, helppo sanoa, että ymmärrettävästikin, yleisesti hyväksyttävinä, mutta paikallaan on myös todeta rajanvetojen muun muassa kunnianloukkauksen ja mielipiteen ilmaisemisen välillä olevan luonteeltaan aina veteen piirrettyjä viivoja, jota oikeusistuimet tapauskohtaisesti istunnoissaan yrittävät hahmottaa. Rajanvedosta on kyse myös käsitellyssä YK:n ihmisoikeusneuvoston aiepäätöksessä. Eri asia sitten on, kuinka perusteltuna linjaus voidaan nähdä.



Islamilaisen kulttuurin vyöryminen Eurooppaan on voimakkaampaa kuin koskaan. Islam on yksi kolmesta suuresta, monoteistisestä uskonnosta kristinuskon ja juutalaisuuden lisäksi, joka kätkee alleen kirjavan joukon erilaisia kulttuuriryhmittymiä. Kristinuskon Eurooppa ja sitä myöten Uusi Manner aikanaan kokivat suuren murroksen pimeän keskiajan jälkeen valistusajan filosofien alkaessa istuttamaan sen aikaisiin käsityksiin silloin ennenkuulumattomia ajatuksia, joita nykyään pidetään keskuudessamme jo itsestäänselvyyksinä.

Ihmisten sananvapaus lisääntyi, tunnustettu vapaus uskoa tai olla uskomatta näki päivänvalonsa ja kristillisen kirkon asema kaiken, myös kritiikin yläpuolella olevana instituutiona vähitellen mureni. Kaikki mitä tähän tarvittiin oli ihmisten, niin filosofien kuin muidenkin, mahdollisuus ilmaista ajatuksiaan yhä vapaammin. Tarvittiin sananvapautta.

Erityisesti joissakin islamistivaltioissa edelleen vallitsevaa tilannetta ja siellä tapahtuvia asioita voidaan verrata Euroopan pimeän keskiajan eri valtioiden yhteiskuntaolosuhteisiin, nykyajan materiaalisiin puitteisiin sovitettuna. Toisin kuin UNHRC:n mukaan soisi toimittavan, on mielestäni paikallaan kertoa joissakin islamistivaltioissa edelleen tapahtuvista, lievästi sanoen törkeistä ihmisoikeusrikkomuksista mainiten erikseen kivittämismurhat, pään irtileikkaamiset elävältä, niin sanotut kunniamurhat ja niin edelleen. Vertautuvat mielestäni hyvin keskiajan tapahtumiin roviolla polttamisineen ja muineen.

Kunniamurhana nähtiin myös Helsingin Haagassa elokuussa 2005 sattunutta tapaus, jossa raivostunut muslimimies puukotti parkkialueella, keskellä päivää, avioeroa hakeneen nuoren vaimonsa. Kyseisiä tekoja on jopa länsimaissakin asuvien muslimien keskuudessa jotkut puolustelleet heidän kulttuuriinsa kuuluvina ja perheen kunnian palauttavina tekoina.

Astetta lievempiä, islamilaisten kulttuuriryhmittymien myötä länsimaihin tulleita ja oikeuskäsityksiemme nojalla ongelmallisiksi nähtyjä käytäntöjä on sitten jo enemmän. Ruotsissa esimerkiksi on jouduttu pohtimaan toimintamalleja tilanteisiin, joissa yksittäisen uskonnollisen ryhmittymän johtohenkilöt ovat estäneet yhteisönsä nuoria osallistumasta diskoihin ja muihin, "uskonnollisten dogmien ja yleisen järjestyksen" noudattamisesta huolehtivien mielestä paheksuttaviin tilaisuuksiin.

Onko ihmisoikeusneuvoston kanta tässä monia jo vihastuttavassakin tilanteessa sekä edellä mainittujen reaalisten tapausten nykypäivässä se, ettei islamia ja islamilaisissa kulttuureissa tapahtuvia suoranaisia ihmisoikeusloukkauksia saa esille nostaa ja kritisoida?

Kun kyseinen aiepäätös erikseen islamin mainiten sen suojelukseen haluaa ja muut uskonnot jättää mainitsematta, tulee väistämättä mieleen, onko ihmisoikeusneuvoston mielestä islamilla jokin selittämättömästi käsitetty, objektiivinen oikeus pysyä kritiikin ja sananvapauden yläpuolella? Millä toistaiseksi yli ymmärrykseni menevällä tavalla islamin kritisoiminen eroaa esimerkiksi kristinuskon ja juutalaisuuden tai muiden uskontojen osakseen saamasta kritiikistä?



Kuluneella viikolla MTV3 uutisoi tapauksesta Saksassa, jossa oikeuden tuomari katsoi parhaaksi jättää käsittelemättä suhteessaan useaan otteeseen pahoinpidellyksi tulleen saksanmarokkolaisen naisen avioerohakemus miehestään. Tuomarin mielestä naisen olisi avioituessaan tullut, ilmeisestikin ensisijaisesti, ottaa huomioon Koraanin aviomiehelle tarjoama mahdollisuus "ojentaa" vaimoaan tähän saakka niinkin oikeusvaltioksi mielletyn maan kuin Saksa lainsäädännön sijasta, jonka alaisuudessa nainen mitä ilmeisimmin oli kuvitellut elävänsä muutettuaan maahan.

Saksan ennakkotapaus ei ole yllätys siihen nähden, mitä ihmisoikeusneuvosto julkilausumassaan aiemmin tiedoksi antoi. Jotain tällaistahan oli odotettavissakin. Ennakkotapaus antaneekin mahdollisuuden myös muille uskonnollisiin oppirakennelmiin tapahtuville vetoamisille. Länsimaissa viime vuosikymmenien aikana tapahtuneeseen kehityskulkuun nähden kyseessä on, ei niin lieväkään, peruutus taaksepäin.

Muistaakseni 1970-luvulla Suomessa poistettiin lainsäädännöstä viimeisiä rippeitä vastaavista mahdollisuuksista muun muassa homouden näkemisen laittomana toimintana poistumisen myötä, josta aiemmin omaksuttujen yleisten näkemysten katson perustuneen pitkälti kristinuskon käsityksiin asiasta.

Ihmisoikeusneuvoston linjanveto on vaarallisen lähellä antaa periaatteellinen, itsestäänselvä oikeutus minkä tahansa uskonnon harjoittamiselle ilman, että niissä ilmeneviä ongelmallisia piirteitä voidaan vapaasti kritisoida. Ihmisoikeusneuvoston linjanveto on vaarallisen lähellä tehdä pilkkaa yhdelle niistä oikeuksista, joiden toteutumista on sen tehtävä valvoa maailmassa: yksilön ilmaisunvapaus, sananvapaus.

Uskonnollisten oppirakennelmien noudattamisen vapaus on vaarallisen lähellä nousta etusijalle sananvapauteen nähden ja sen kustannuksella. Aiempaa lähempänä on nyt myös se tilanne, että Tokion sariinikaasuhyökkäyksen takana olleen uskonnollisen ryhmittymän kaltaiset tahot alkavat peräämään oikeuksiaan. Mikseivät myös natsimieliset toiminnalleen niin lähellä kuin he uskonnollisen ryhmittymän tunnusmerkistöjä ovat.



Minä en soisi kiellettävän eri kulttuureissa tapahtuvien ihmisoikeusrikkomusten ja muiden ongelmallisuuksien esille nostamista ja kritisoimista. Toisin kuin ihmisoikeusneuvosto suosittelee, minä en koe tarpeelliseksi suvaita ja kunnioittaa uskonnollisia arvojärjestelmiä, jotka eivät edes nykyisiä, yleisesti hyväksyttyjä ihmisoikeuksia kunnioita saati sitten noudata. Pidän kyseenalaistamista ja kritisointia suotavana vielä lisätä eri asioiden suhteen, kautta linjan.

Henkilökohtaisesti hyväksyisin ihmisoikeusneuvoston päätöstä huomattavasti ennemmin jopa aiemmin mainitsemani, minkä tahansa suusta ulos suoltamisen sallimisen. Asioiden esille nostaminen ja ilmaiseminen kommunikaation eri metodein kun eivät vielä ketään tapa. Sen sijaan kivittämiset, pään irtileikkaamiset, kunniamurhat ja muut vastaavat jo tappavat.

Työvoimapolitiikan suunta oikeaan

Verkkohesari uutisoi tänään 8.7. (http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Työttömiä%20ryhdytään%20velvoittamaan%20vuokratyön%20vastaanottamiseen/1135228546186?ref=msn) uuden hallituksen patistavan entistä tiukemmin työttömiä työnhakijoita vastaanottamaan osa-aikatyötä, työtä oman osaamisalueen ulkopuolelta ja uutena vaihtoehtona työtä myös vuokratyötä tarjoavilta yrityksiltä.

Hienoa, voisi näin äkkiseltään sanoa. Suunta on ainakin oikeaan. Kantavan ajatuksen työllistämisyrityksissä ja työttömyyden (lue: ihmistä passivoittavan tilanteen) vähentämisessä kun pitäisi entistä selkeämmin olla suuntaan "ota sinulle valmiiksi Työvoimatoimiston kautta etitty ja tarjottu työ vastaan tai hanki ite ja pärjää omillas". Reilu peli. Ei yhteiskunnalla ole varaa alkaa kustantamaan ainakaan niiden henkilöiden elinkustannuksia, jotka pelkän nirppanokkaisuutensa vuoksi kieltäytyvät tarjotusta työstä.

Lisäksi työnhakijalle tarjotun työn suhteen "reagoimisaikaa" lyhennetään kahdesta viikosta neljään päivään eli neljän päivän sisällä on nyt työnhakijan otettava yhteyttä Työvoimatoimistosta osoitetun työn tarjoajaan, jottei menettäisi työttömyyskorvauksia määräaikaisesti. Tämä tuntuu järkevältä erityisesti nyt uudistetussa käytännössä, jossa vuokratyötäkin osoitetaan, sillä eihän siinä työtä tarjoavan tahon kannalta mitään mieltä ole, että lyhytaikaiseen työsuhteeseen nopeasti haluttu henkilö ottaakin yhteyttä vasta 13 päivän kuluttua.


Elämä on täynnä riskejä. On riski tulla pahoinpidellyksi pesismailalla, riski joutua nupistaan seonneen talitintin hyökkäyksen kohteeksi, jo klassisena nähty riski astua banaaninkuoren päälle ja liukastua. Monenlaisia riskejä. On jopa riski joutua työttömäksi eli vaille aktiviteettia, josta rahallista korvausta maksetaan. Vaikka kuinka oma työnantajayritys/-taho tuntuisi loputtomiin kestävältä ja aina pysyvältä, saattaa sekin jokin päivä loistaa poissaolollaan, minkä jälkeen voi tuntea olevansa tyhjän päällä.

Tähän väliin tuntuu liian kliseiseltä sanoa "mikään ei ole pysyvää", mutta sanonpa kuitenkin. Useimmiten eri asiat loppuvat jo hyvinkin varhaisesa vaiheesa.

Elämän karunkin luontoiset tosiasiat on siis vain hyväksyttävä. Ihmisellä kuitenkin varsin tyypillisenä ominaisuutena on se, että niin romahduksen kuin toisenkin jälkeen taas luita keräillen noustaan ylös ja jatketaan uudesta tilanteesta ponnistaen. Työttömäksi jäämisen tapauksessa tämän voi ajatella tarkoittavan sitä, että ensin hiukan katsotaan ympärille ja katsotaan, mikä tilanne on, jonka jälkeen lähdetään kohti uusia haasteita, vaikkapa kouluttautumaan uuteen tehtävään.

Yhteiskunnasamme on vielä työttömyystilanteita varten lanseerattu työttömyysturva, joka nyt pahimmalta rahapulalta pelastaa eritoten, jos on edellisen työsuhteen aikana tienatut rahat päässyt jo törsäämään. Työttömyysturva lienee erityisen tarpeellinen niille työttömäksi jääville, joilla alaikäisiä elätettäviäkin on ja jotka eivät siten kykene asuinpaikastaan 400 kilometrin päähän mennä tarjottua työtä tekemään. Ja varmasti on monenlaisia muitakin elämäntilanteita, joissa ensimmäisenä tarjotun työn vastaanottamisen ei katsota olevan vaadittavaa.

Ei tarjotusta työstä (lue: omatoimista varainhankkimista elinkustannuksiaan kattamaan) voi kuitenkaan kieltäytyä milloin vain ilman seuraamuksia. Niinpä Työvoimatoimistoon työnhakijaksi ilmoittautunut merkonimikin tarttukoon vain luutaan, jos hänelle tarjous siivoustyöstä lähialueella ilmoitetaan.


Muuten pikku vinkkinä näin kesäaikaan: jos olet työttömänä eikä kiinnosta lähteä vuokratyöfirman palkkalistoilta rakennustyömaille hikoilemaan, kuten minä olen parinakin kesänä tehnyt, Suomen metsissä kypsyy tänä kesänä mehevä marjasato. Ittelles marjat vuodeksi poimittuas voit jatkaa poimimista ansiomielessä ja tienata jopa enemmän kuin rakennustyömailla. Ja mikä parasta, saat itse päättää työaikasi.

Lähdenpä minäkin tänä kesänä marjoja hamuamaan, ja tuskin yhteen kertaan jää.